sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Käpykranssit

Näin yhtenä vuonna joulun alla Prismassa kranssin, jossa oli käpyjä, punaisia marjoja, taisi olla myös kulkusia. Se oli sitten maalattu muistaakseni hopeanväriseksi. Hintaa oli jotain 18 euroa, niin en raskinut ostaa, vaikka siihen vallan ihastuin. Laitoin korvan taakse silloin, ja nyt olen innostunut tekemään niitä montakin.


Olen ostanut valkoisia styrox-kranssipohjia vähän mistäkin (Tuurista, Suomalaisesta ja Kärkkäiseltä). Halkaisija 25 cm. Väritin kranssipohjien etupuolen tussilla mustaksi, jottei pohja paista valmiissa. Häiden pöytäkoristeluista jäi kovasti männynkäpyjä. Kuumaliimapistoolilla liimasin niitä kranssipohjaan. Sinne, mihin jäi "reikiä", liimasin jäkälää. Kuumaliimaa menee melko paljon, melkein 2 pakettia per kranssi.


Punaiset marjat ovat Fimo Soft -massasta. Yllä olevan kranssin päälle sumutin hieman valkoista spraymaalia.


Kranssit ovat mukavia lahjoja ja olen tehnyt niitä muutamia nyt varastoon. Kävin kuivalta kankaalta hakemassa lisää käpyjä, kun uhkasivat loppua. Yhden kranssin tekemiseen menee noin puolitoista tuntia. Yllä olevan kranssin kortteineen vein Rovaniemelle ystäviemme uuteen kotiin.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Liebster award -blogihaaste

Sain Käsitöitä flamencohame hulmuten -blogin Siiriltä Liebster Award -haasteen. Kiitos Siiri! Haaste otettu vastaan. Kiva vastailla tällaisiin kysymyksiin.

Liebster Award on lähtöisin Saksasta ja "liebster" tarkoittaa rakkain. Liebster Award -palkinnon idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen sekä pienempien blogien näkyvyyden lisääminen. Palkinto annetaan bloggaajalta toiselle.
Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkkaa 5 - 11 Liebster Award -palkinnon ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä bloggaajille.
 

Siirin kysymykset:

1. Oletko viime aikoina innostunut jostain? Jos niin mistä?
Täytyy sanoa, että olen löytänyt tildailun uudelleen. Monta vuotta sitten tein yhden kaniinin, jolle jäi kuitenkin vaatteet tekemättä. Kuukaudentakainen käsityöviikonloppu käsityöystäväni kanssa herätti Tildat jälleen henkiin! Liityimme Facebookin Tilda Finland -ryhmään, mutta ilmeisesti tildailu on Suomessa nyt vähän laantunut.

2. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Perustimme kerran käsityöystäväni kanssa Facebookkiin suljetun ryhmän, jossa esittelimme käsitöitämme kutsutuille kavereille ja sukulaisille. Koin kuitenkin, että haluan tavoittaa suuremman yleisön ja olisi hienoa, jos jollekin olisi hyötyä tai inspiraatiota kuvistani ja kirjoituksistani. Sitten perustin Kuovan kaava -blogini.

3. Mikä on parasta käsitöissä?
Varmaan se, että saa olla luova ja saa jotain näkyvää aikaan. Ja kehittyä. Kyllä minun ensimmäiset käsityöt eivät kaikki kestäisi päivänvaloa, ei sillä että nykyäänkään vielä mikään pro olisin :).

4. Mikä on lempitekniikkasi?
Tällä hetkellä ompelu on minusta kuuminta hottia! Kutonut en ole kuukausiin. Enemmän näkyvää saa aikaan lyhyemmässä ajassa kun kankaiden kanssa puuhailee.

5. Onko sinulla joku erityisen rakas käsityöprojekti?
En osaa sanoa erityisen rakasta projektia, mutta siitä saan kovasti mielihyvää, että kierrätysmateriaaleista ja jämäpaloista saan jotain hyödyllistä ja kaunista aikaan.

6. Mitä odotat syksyltä?
Olemme ostaneet omakotitalon, johon minä saan vihdoin oman käsityöhuoneen. Pääsemme kuukauden päästä taloon, ja odotan että pääsen laittamaan omaa huonettani!

7. Mikä on lempiruokasi metsästä?
Ei ainakaan sienet, jotka tulivat ensimmäisenä mieleen :). Hirvenkäristys varmaan ja hillasoppa.

8. Mitä harrastat käsitöiden lisäksi?
Kuntoilua. On pakko välillä liikkuakin, ettei tyystin tönkkäänny istuma-asentoon.

9. Kuunteletko musiikkia, kun teet käsitöitä? Vai katseletko telkkaria?
Sekä että! Telkkari on monesti taustalla, mutta myös radio tai levyt. Jäänköhän eristyksiin, kun muutan käsitöineni keittiönpöydältä käsityöhuoneeseen? :)

10. Mitä tykkäät lukea?
Vähän mitäkin. Välillä tietokirjallisuutta, välillä hömppää. Luen aina iltaisin ennen nukahtamista. Monesti en jaksa lukea mitään muuta kuin selata facebookia, ei kyllä pitäisi, koska kai se vaikuttaa unen laatuun. Ristikkoakin joskus täyttelen, se on takuuvarmaa unilääkettä.
11. Oletko tee- vai kahvi-ihminen?
Tee! En ole kahvia juonut koskaan. Jotkut sanovat minua vielä lapselliseksi :)


Kysymykseni seuraaville:
1. Mitä käsitöitä teet eniten?
2. Teetkö käsitöitä, jos on vieraita kylässä?
3. Mihin aikaan päivästä teet käsitöitä?
4. Vaihtuuko käsityöprojektisi vuodenaikojen mukaan?
5. Mistä olet innostunut tällä hetkellä?
6. Miten lähipiirisi suhtautuu käsityöharrastukseesi?
7. Mitä harrastat käsitöiden lisäksi?
8. Teetkö käsitöitä vai lähdetkö mieluummin baariin perjantai-/lauantai-iltana?
9. Oletko käynyt käsityöaiheisilla kansalaisopiston kursseilla tai onko sinulla alan koulutusta?
10. Kuunteletko musiikkia tai katsotko telkkaria käsitöitä tehdessäsi?
11. Mitä tykkäät katsoa telkkarista?


Haastan Liebster Award -palkinnon saajiksi seuraavat blogit:

Käsityön maailma

Liljatar

Ompelua ja sillä siisti

Pia Tuonosen neuleblogi

Päivin ompeluita

Päpän näpertelyt 

Tankku leimailee

Väylän tyär

Saamelaiskäsityöt

Seuraavaksi esittelen teille omistamiani saamelaisaiheisia (muiden tekemiä) käsitöitä. Oulun kädentaitomessuilta (2015) toin kotiin Seija Ranttilan Ságat Máret -olkalaukun. Linkki Ságat-nettikauppaan. Näin Ranttilan käsitöitä ensimmäisen kerran Tampereen kädentaitomessuilla vuonna 2013. Parin vuoden kypsyttelyä hankinta vaati, mutta nyt tämä on löytänyt uuteen kotiin ja on tarkoin varjeltu aarre! Pääsinpäs puhumaan saameakin Ranttilan kanssa, son lea nu duojáris dáiddár!
Máret-laukussa on napit pohjassa. Koristenauhat ovat Ranttilan itsensä suunnittelemia.


 Suuri Käsityö -lehti esitteli Ságat-laukkuja sanoilla "Juurevaa luksusta".


Neljä vuodenaikaani - värejä esi-isieni mailta.



Tässä kuvassa on ystäväni Väylän tyär poronnahasta tekemiä tinalankakoruja.


 Aurinko-riipus Taiga-korulta.

 Inarin Hopean niin ikään Aurinko-korvakorut sain ystävältäni Tuijalta Utsjoelta.


Vihkisormukseni on Taiga-korun Tunturi-mallistoa, kuin myös huomenlahjaksi saamani upeat korvakorut.


Sisnakengät ovat Kerolta. Sain kengät yli puolta halvemmalla, kun myymälässä sattui olemaan II-laadun kengät minun kokoani. Eivät ole kuulemma priimaa, koska nahka on edessä niin kirjava. Minua se ei haittaa, ovat kauniit.




Oulun kädentaitomessut 2015


Ajatuskin Oulun reissusta tuntui mahdottomalta, kun kädentaitomessujen "aatonaattona" olin kuumeessa. Oulussa järjestettiin kädentaitomessut 10.-11.10.20015. Pääsin kuitenkin lähtemään käsityöystävän ja anopin kanssa käymään messuilla, buranan voimalla. Tarkoituksenani oli lähteä hakemaan ainakin saumurilankoja, kuminauhaa, neuloja ja Tilda-kankaita. Kaikenkaikkiaan messut olivat ihan hyvät, mutta jotakin jäi puuttumaan. Siellä vaikutti jotensakin olevan vähemmän kuin viimeksi kun käytiin (2012). Ei ollut karkkikorujen tekijöitä, ei semmosta tilpehööriä, ei tarvikkeita. Langat, kuminauha ja neulat jäivät ostamatta. Pettymys on liian voimakas sana, mutta jotain jäin kaipaamaan.


Tässä messujen saldo. Tervasekoituksella ajattelin saunakiulun käsitellä, pienellä "kaulimella" on näppärä tehdä pitsaa tai piirakoita suoraan pellille, Tildan tyyppisiä kankaita löytyi muutama PeeKaa-tuotteelta ja pari korttia koristamaan tulevaa käsityöhuonettani uudessa kodissamme Porissa.


Alimmassa kuvassa vielä yksi ostos. Kirvoitin kukkaronnyörejä melko lailla, jotta tämä lähtisi mukaan. Siitä kerron seuraavassa postauksessa!

Seija Ranttila - Ságat

torstai 7. toukokuuta 2015

Leimakuvien väritys PanPasteleilla

Pääsiäislomalla upposi monta kymppiä nettikauppoihin askartelutarvikkeisiin, mutta olen ollut pitkään sairaana, enkä ole päässyt askartelemaan. Sormet ovat syyhynneet touhuamaan, mutta olen tyytynyt katsomaan Facebookin Paperiaskartelua-ryhmän tuotoksia ja Youtuben väritystekniikkavideoita.
En ole koskaan oikein perustanut Magnolian leimasimista jostain syystä. Tämä veräjä-leimasin oli kuitenkin niin sympaattinen, että se sulatti sydämeni. En löytänyt ProMarkereitani mistään, joten oli keksittävä joku muu keino värittää leimakuvat. Voitin vuosi sitten Ihana-lehden lukijakilpailussa Temperan lahjoittamat PanPastel-kuivapastellivärit, joita päätin vihdoin testata. Voitin siis seitsemän napin perusvärilajitelman, ja levitin sävyjä suoraan paperiin vanupuikolla, onnistui tosi hienosti! Kuivapastellivärit suositellaan kiinnitettäväksi fiksatiivilla, mutta TSI-minä hoidin sen hiuslakalla.
Gorjuss-neito sai myös sävynsä PanPasteleista. Kivan pehmeät sävyt tulee.
Päätin kokeilla leimaamista myös ruskealle kartongille ja paperille. Pengoin askartelulaatikkoani ja löysin joskus ostamani metallinhohtoiset puuvärit, joilla väriti nämä. Aika ihanat tuli näistäkin. Ps. Älkää kiinnittäkö huomiota taustalla näkyvään työpisteeseeni, kauhea rutoläjä!

"I gave you my heart"

Ensimmäinen pääsi korttiin uusi veräjäkuva kaverinaan. Washi-teippi Teippitarhasta, nauha Tildan nauhoja, paperiruusut Paperinauhasta ja perhosnappi Emmon parinvuodentakaisesta kitistä Voimauttava skräppäys -kurssille.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Häähumun huuruista pakkoaskartelua

Hääaskarteluja viime kesältä (2014). Hellu ilmoitti kutsuja tehdessämme, ettei aio enää ikinä askarrella, raukka. Mutta minäpä en saanut tarpeekseni, hahaa!
Kutsukorttien puukuvioinen pohja kaksipuolista kartonkia Sinooperista. Burgundin värinen lehtinauha Ebaystä, ompelin kiinni ompelukoneella. Teemavärinä meillä oli punainen.

Punainen helmiäishohtoinen kartonki Sinooperista, kuten myös alaosan leima ja kulmaleikkuri. Kutsu-teksti omaa käsialaa, harjoittelun vuoksi kävin kalligrafia-kurssin Porissa. Noitarumpukuvioista aurinkoa symboloivan leiman tein itse Taiga-korun Auringon inspiroimana. Vihkisormukseni on siis Taiga-korun Tunturi-malliston sormus. Musteena Distress Ink Barn Door. Tuohon punaiseen taskuun tuli sitten hienosti taiteltu paperi, jossa luki tarvittavat tiedot. Kirjoitin toiselle puolelle tarinan, kuinka meidän juttu alkoi. Kirjoitin sen jouluevankeliumin muotoon, mutta eri laulujen sanoilla!

En halunnut tavallisia kirjekuoria, vaan päätin tilata Ebaysta mustavalkoraidalliset paperipussit, jotka ompelin yläpäästä suoralla ompeleella kiinni. Osoitteet kirjoitin kalligrafialla, niissähän se suurin homma olikin!


Tilasin Etsystä korupohjia, joista teimme koruja kaasoille, bestmaneille, äideille, isille ja muille apureille.
Miehille tuli siis solmioneulat ja kalvosinnapit. (Tämä on sulhasen isä, best maneilla oli punaiset solmiot.)
Halusin vähän erilaisen kakunkoristeen ja ajattelin, että "mettäpöllöt" voisivat kuvata meitä :) Hellula on teekkarilakki päässä, minulla tiara, eli strassinauhan (jonka tilasin hääjuhlan iltamekon selkämykseen Ebaysta) paloja leikkasin. Pöllöt tein Fimo Soft -muovailumassasta.

Näihin meidän "paikkakortteihin idean sain Sinooperista. Oma kädenjälki näkyy.


Samat juhlapaikalla kuvattuna.
Vieraiden paikkakortit syntyivät kätevästi kutsukorttien jämäpaloista. Joutu se helluriepu vielä askartelheen. Näissä se meniki viiminen viikko ennen häitä, 131 kappaletta.
Tällaisia huomautuksia/sananlaskuja olimme ripotelleet sinne tänne juhlapaikkalla. Herättivät hilpeyttä.

Pöytiä emme olleet numeroineet vaan nimenneet paikoilla, joissa olimme käyneet. Pyrimme istuttamaan vieraat sellaisiin pöytiin, jotka jotenkin liittyivät/sopivat kyseiseen paikkaan.

Pöytäkoristeina männynkäpyjä, burgundinpunaisia ruusunlehtiä, akryylitimantteja sekä rautapellettejä hellun työn mukaan. Pellettien olemus ei heti avautunut kaikille, eräs teekkarivieras tosin vitsaili, että teilläpä on halvat pöytäkoristeet: käpyjä ja poronpaskaa, kiitos Ville :).

Lisää kortteja pääsiäisenpyhiltä ja myös aikaisempia

Ystäväni Väylän tyär pyysi minua tekemään hänelle hääkortin. Teemaväreistä ei ollut oikein tietoja, joten sain vapaat kädet. Tuloksena oli vintage-kortti.
Tyttövauvan onnittelukortti.

Poikavauvan onnittelukortti, paperina Beatrix Potterin Kaniini.

Joskus täytyy näitäkin kortteja tehdä.


Mainitsin aiemmassa postauksessani, kuinka miehille tulevat kortit tuottavat minulle päänvaivaa. Nyt sain kuitenkin tehtyä kaksi korttia, joihin olen tosi tyytyväinen! Joku kalamies saanee. Tässä kortissa gessoa ja harsoa pohjalla, juuttikangas sopi hyvin teemaan. Lisäksi sain sopivan taustapaperin Ifolorin kuvataskusta! Ruskainen metsä sopii kuin nakutettu. Helget varoituskolmioissa olen leikannut jostain.

Taustapaperi Ruotsin Lapin tuntureiden vaellus-esitteestä, tanskankielinen tarra Tigerista.

Suosikkiani Gorjussta, valmiita papereita valmiisiin korttipohjiin.




Teepussien niitä, miksi niitä nyt sanotaankaan. Minulla olisi varastossa vielä vaikka kuinka, Tea for two -kuviopaperi vain loppui, sain minä kolme tehtyä. Kuvioteipit Teippitarhasta.
Tämän kortin tehin hellule, ko annoin hälle omatekemät siepakat Kittilän lentokentälä. :)

Lisää Gorjussta. Väritin ProMarkereilla. Rusetti Tildan nauhavalikoimaa.
































































Siinä taas osaa pääsiäisenpyhien korttisadosta. Osa odottaa vielä keskeneräisinä pöydällä saajiaan, niin ei kehtaa laittaa nettiin, ennen kuin merkkipäivät ovat olleet. Tuli tilattua myös lisää askartelutarvikkeita nettikaupoista, leimoja, musteita, kukkia, kartonkia, uudet terät paperileikkuriin, niin tiuhaan on nimittäin leikkuri viuhunut täällä. Ja miten niihin saikin monta kymppiä uppoamaan rahaa?